Monday, November 20, 2006

Onnen Tie on Jeesus ja Raamattu!

Maailma on täynnä syntiä! Se on sitä niin täynnä, että Jumalamme on 
osoittanut monesti suuttumuksensa niin monia haureuteen 
langenneita kohtaan.  Vain noin miljardi maailman ihmisistä on kristittyjä ja viisi miljardia on näin ollen menossa suoraan Helvetin ikuiseen kadotukseen! Valitettavasti on vieläkin hirveämpää, että vain muutama prosentti näistä vähistä kristityistä on sydämessään ottanut Jeesuksen armon pelastuksensa tieksi. On hirveää, kuinka moni ihmistä vaeltaa synnin maailmassa vaikka Raamattu, pelastus olisi aivan käden ulottuvilla.

Jokainen, joka himoitsee muuta naista kuin vaimoaan, on tuomittu kadotukseen ja jokainen nainen, joka edes ajattelee mielessään miehensä pettämistä on samaten tuomittu kadotukseen. Ja Matteuksen 5. luvun 28. jakeen mukaan haureuden tekijät olisi myös surmattava petetyksi joutuneen toimesta. Näin ON TEHTÄVÄ myös muille synnintekijöille kuin pettäjille sillä he johdattavat toiminnallaan myös niitä uskossaan heikkoja HELVETIN TIELLE, jotka muuten pysyisivät vanhurskaina.

Raamattu kertoo meille että jokainen saastainen synnintekijä, rikollinen, homoseksuaali, pedofiili, huorintekijä ja jumalanpilkkaaja, joka ei ota Jeesusta pelastajakseen, joutuu Helvetin ikuiseen kadotukseen! Helvetissä sinua pinaavat ikuisesti polttavat liekit, ampiaisten pistot, ikuinen jano ja kaikki muu kärsimys mitä ihmiselle ikinä voidaan ajatella! Kukaan ei voi sitä kärsimystä haluta, sillä kuvittele hetki Helvetin kidutuksessa; joudut seisomaan paikallasi samalla kun liekit polttavat jalkjasi, joudut hengittämään kuumaa höyryä ja jos liikut vähääkään, niin tulikuumat terät leikkaavat lihaasi kammottavalla tavalla. Joudut seisomaan siinä asennossa tunnista toiseen, päivästä päivään - vuosia ja vuosikymmeniä tietäen ettei kärsimys lopu MILLOINKAAN! AJattele myös toisenlaista vaihtoehtoa; olet kivisessä kuilussa jonka teräviä särmiä joudut kiipeämään ylös saadaksesi edes vähän happea, ylhäällä Saatanan demoni kuitenkin lyö otteesi irti ja tipahdat alas, mistä sinun on jälleen yritettävä ylös saadaksesi keuhkoihisi ilmaa. Nämä kuvat Helvetistä ovat kuviteltuja, mutta Lucifer on langenneena enkelinä tietoinen koko Jumalan luomistyöstä ja hän pystyy tekemään ihmisille mitä kauhistuttavimpia kärsimyksiä, joten nämä kuvat saattavat olla vain pientä esimakua Helvetin todellisista kärsimyksistä!

Mitä ajattelisit jos tuon kaiken pahan ja kammottavan kohtalon sijaan saisitkin kuolemasi jälkeen ikuisen elämän onnellisessa paratiisissa, täydellisessä euforiassa ja täyttymyksessä? Et tuntisi mitään murheita ja olisit Kaikkitietävän Jumalamme hyvätahtoisessa lämmössä ja rakkaudessa? Eikö se olisikin houkutteleva vaihtoehto? SINULLAKIN on vielä mahdollisuus päästä pelastuksen tielle Saatanan otteesta. Totuuden ja tien onneen löydät Raamatun luvuista - et Saatanasta, joka nykypäivänä elää aivan kaikkialla paitsi Jumalan antamassa pääsylipussasi Taivaan iloihin - Raamatussa!

Pelastu onneen!